Säätiön ansiomitalit hoitotieteen ja hoitotyön koulutuksen kehittäjille ja taloushallinnon asiantuntijalle
21.11.2024
Säätiön 80 v juhlagaalassa 21.11.2024 jaettiin ansiomitali PRO LABORE OMNI LAUDE DIGNO - KAIKELLA KIITOKSELLA TEHDYSTÄ TYÖSTÄ viidelle säätiön perustehtävää eri tavoin tukeneelle ja edistäneelle asiantuntijalle. Ansiomitalin saivat :
Yliopistonlehtori (emerita) TtT Meeri Koivula on tehnyt pääosan urastaan Tampereen yliopistossa eri tehtävissä. Hän on kouluttanut noin 400 opettajaa terveysalalle ja julkaissut yhdessä tutkimusryhmien kanssa runsaasti tieteellisiä alkuperäistutkimuksia, kappaleita oppikirjoissa sekä muuta oppimateriaalia. Tutkimusintressit ovat kohdistuneet opettajakoulutukseen, hoitajasta opettajaksi kehittymiseen, terveysalan opettajien osaamiseen ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Hän on toiminut Baltian maiden ja Pohjoismaiden usean korkeakoulun hoitotyön opettajien verkostossa. Kansainvälinen yhteistyö koulutuksen kehittämisessä ja tutkimuksessa on ollut innostavaa ja uutta tietoa on voinut soveltaa omassa työssä ja käyttää opetuksen sisällöissä.
Professori (emerita) TtT Helvi Kyngäs on toiminut vuosien ajan Oulun yliopiston professorina sekä hoitotieteen, terveyshallintotieteen tutkimusyksikön johtajana. Helvi Kyngäs on ansioitunut hoitotieteen ja hoitotyön koulutuksen kehittäjä. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt pitkäaikaisesti sairaiden hoitoon sitoutumiseen ja sen edistämiseen hoitotyön menetelmillä. Hän on tehnyt myös vaikuttavuustutkimusta ja kehittänyt hoitotyön vaikuttavuuden arviointimittareita. Kyngäs on tunnettu kansainvälisestä sisällönanalyysiä käsittelevästä artikkelista, joka on yksi eniten viitattu hoitotieteellinen julkaisu. Hänellä on ollut useita kansainvälisiä hoitotieteen opetussuunnitelmien, tutkimuksen kehittämiseen ja arviointiin liittyneitä tehtäviä.
Taloushallinnon erikoisasiantuntija, KLT Timo Peltonen on toiminut noin 30 vuotta tilitoimistoyrittäjänä, sitä ennen konttoripäällikkönä ja erilaisissa taloushallinnon tehtävissä yritysmaailmassa. Säätiöt ja muut kolmannen sektorin toimijat ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Peltonen on toiminut koulutussäätiön taloushallinnon asiantuntijana ja yhtiönsä Laskentavisio Oy kautta säätiön kirjanpitäjänä vuodesta 2008 alkaen auttaen ja varmistaen säätiön hyvää taloudenpitoa. Siirryttyään Mandaatti Oy:n palvelukseen yhteistyö on jatkunut Mandaatti Oy:n toimesta, joka huolehtii säätiön kirjanpidosta ja asiantuntija-avusta taloushallinnon kysymyksissä.
Terveyspedagogiikan professori, TtT Terhi Saaranen Itä-Suomen yliopistosta johtaa ja kehittää hoitotieteen tutkimusta sekä opetusta kohdistuen terveyden edistämiseen ja pitkäaikaisten terveysongelmien hoitoon digitaalisessa yhteiskunnassa. Saarasella on yli 20 vuoden kokemus työhyvinvointitutkimuksesta ja useiden kansallisten sekä kansainvälisten koulutusalan hankkeiden johtamisesta. Opetuksen kehittäjänä hänellä on kokemusta verkkopohjaisten opintojaksojen suunnittelusta, tuottamisesta, arvioimisesta ja monialaisen suursimulaation kehittämisestä usean organisaation yhteistyönä Itä-Suomen alueella. Hänellä on vertaisarvioituja artikkeleita kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa yli 120 ja mittava määrä konferenssiesityksiä kansallisesti ja kansainvälisesti sekä muita julkaisuja.
Turun yliopiston dosentti ja Metropolia ammattikorkeakoulun tutkimusetiikan asiantuntija, TtT Arja Suikkalan tutkimus- ja kehittämistyö on painottunut hoitotyön koulutukseen ja erityisesti opiskelijan ja potilaan yhteistyösuhteeseen, potilaan kokemuksellisen tiedon hyödyntämiseen, tulevaisuuden osaamiseen ja moraalis - eettisiin kysymyksiin elämän loppuvaiheen hoidossa. Hän on ollut asiantuntijana, tutkijana ja kehittäjänä useissa hoitotieteen ja hoitotyön koulutuksen kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Suikkalan mukaan opiskelija-potilassuhdetta on edelleen tutkittu varsin vähän. Hänen kehittämä opiskelija-potilassuhdetta arvioivan mittarin käyttö on vakiintunut hyvinvointialueilla osaksi opiskelijaohjauksen laadun kehittämistä.
Meeri Koivula Helvi Kyngäs Timo Peltonen Terhi Saaranen Arja Suikkala
Kuva: Kotialbumi Kuva: Kulmakuvaamo/ Kuva: Kotialbumi Kuva: Kotialbumi Kuva: Studio Lindell
Seija Leskelä